4. heinäkuuta 2011

ampiaisjahtia

No niin, ampiaisten tuholainen iski jälleen! Mitäs tekivät pesäänsä allekirjoittaneen puuhapajaan! Mitälie rotua olleet mutta isoja kuin mitkä olivat nämä asukit. Onneksi huomasin ajoissa ja sain pesän tuhottua, mutta ei se helposti käynyt, niinkuin ei lapsuudessakaan heinäpellolla pesiä tuhotessa. Erään kerran serkkupojan kanssa olimme jälleen mielestämme urheita ja härkkäsimme maapesää, sillä mielellä etteivät ne meitä pistä. Aikamme touhuttuamme tunsin kivuliaita pistoksia ympäri kehoani. Siinä saivat kyytiä äidin ompelema kukkamekko ja kaikki muutkin päältä irtoavat vaatekappaleet. Jäljellä olivat enää pumpuliset alushousut kaiken huitomisen jälkeen. Raotin etumuksesta alushousujen kuminauhaaja surrr... sieltähän se puolipyörryksissä oleva ampiainen surahti omille teilleen. Minulla kirveleviä pistoksia pitkin kehoa...ainakin neljä.. ja voi sitä heinämiesten naurua kun toljotin siinä lähes alasti heidän edessään...ja minnuu hävetti, keräilin kamppeeni ja luikin heinäladolle pukemaan. Taisi olla ilmeet muilla että jokohan nyt härkkääminen loppuu...No vuosien kuluessa, kun tulimme siihen ikään että alettiin jo muistella tapahtuneita, huvittuneenakin, odotin vaihetta kun isäni ilme muuttui pieneen virneeseen ihan tietyllä tavalla ...ja silloin tiesin, nyt tulee se...että : muistaakos se Ansa kun silloin ampiaiset pisti siellä heinäpellolla...ja sieltä se alushousuista pörähti se ampiainen...siinä koko tarina sitten kerrottiin jälleen ainakin sadannen viidennentoista kerran....arvatkaapa miltä tuntui,voi ei taas se alkaa .. no nyt niistä on jo kulunut aikaa niin paljon että nyt asialle voi jo naureskella itsekin...Mutta sellanen juttu tälläerää, eipä taisteluinto ampiaisia vastaan vieläkään ihan kateissa ole...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit! Kiitän ja ilahdun kommenteista :)