8. syyskuuta 2013

Iloa ja neljä säkillistä multaa

 Niinhän siinä sitten kävi, ILOksi voi muuttua mullanostoreissukin :) eilen aamulla "pakollisten" viikkosiivousten ynnä pyykinpesujen jälkeen päätin lähteä ostamaan muutamaa säkillistä multaa, pitäähän se pikkusyreeni saada kasvamaan. Sopiva tarjous oli Kotipuutarha -lehden  Juhan puutarhamyymälässä, sinneppä hurruuttelin, hänellä oli siinä asiakas ja kiertelin myymälässä taimia katsellen, siis ruusuja...puutarhurikin tuli paikalle ja oitis kainalossani olikin Rosa 'Ilo'..uusi tuttavuus, kukkii heleänpunaisin kukin..jospa jo ensikesänä saan siitä kuvankin. Onneksi muistin ne mullatkin ostaa.
Tänään aamu valkeni huikean lämpimänä ja aurinkoisena, kävelylenkin jälkeen lapiohommiin, kauniin 'Ilon' tieltä sai väistyä minusta vähemmän kaunis sininen ukonkello, viel niitä jäi pari puskaa. Olikin kaivautunut melko syvälle juurineen, olihan se siinä ollut jo lähes 20 vuotta. Hikikarpalot juoksi pitkin ohimoita, kait siinä muutama kalorikin paloi.

Siinä se sitten töröttää, uusi lemmikkini :) puutarhuri kertoi että 'Ilo' kuuluu samaan sarjaan kuin jo pihassani kasvava 'Lumo'  sekä 'Sointu' ja 'Sävel', joita ei vielä ole mutta nimet jo ovat niin runollisia että pakkohan nuo jossain vaiheessa on ostaa pihaa kaunistamaan, iski siis jälleen ruusukuume. Näyttää sitä tilaa löytyvän vaikka välillä tuntuu että on jo ihan täyttä...

Tässä kuva uusimmista istutuksista, kääpiömanteli, kapealehtikalmia ja kevätatsalea, kirjoittelin kuvaan että saa käsityksen helpommin. Hortensia on jo useamman vuoden vanha (kitunut!), mutta nyt se näyttää kasvavan aika hyvin. Reunoilla kolme timanttituijaa, jotka olivat viime kesänä ruukuissa ja saivat viimesyksynä paikan varsinaisilla paikoillaan. Nyt laitoin väleihin tummakorallikeijunkukkaa, hortensian ja timanttituijan välissä pilkistelee pari vuotta vanha höyhenpensas 'Velho', maanpeitekasveiksi laitoin rönsytiarellaa ja peittokurjenpolvea. Etummaisen korallikeijunkukan ympärillä on silikonimuottiin valettuja betonikukkasia, noita täytyy tehdä lisää. Pikkuisen altaan ympärillä koristemansikkaa, keväesikkoa ja taustalla repsottaa juuri istutetut iirikset sekä kukintaanasa lopetteleva syysmaksaruoho 'Briljant'. Tämä alue on siis ollut useamman vuoden "projekti" ,vaikka kokoa ei olekkaan paljon, elävää sorttia nämä istutusalueet. Laitoin perus kuorikatetta päälle, täytyy ehkä laittaa vielä hieman lisää. Rosa 'Ilo sai paikan taustalla olevan alueen päästä, aika näyttää, onko paikka sille sopiva.

Aamuaurigon valossa ' Madame Julia Correvon'  kärhö jaksaa vielä pinnistellä kukkineen kohti korkeuksia

...ja njmm, njamm, njmmm..herkkua tämä mamman antama joka aamuinen aamuluu...meidän harmaahapsi Veikko..kohta 8 v.

Mukavaa, lämmintä viikkoa!


12 kommenttia:

  1. Mahtava ilme Veikolla :-)
    Ihanat ostokset, lupaavan näköien istutusalue! Ensi kesänä on kiva katsoa miten se on runsastunut, kun on tällainen hyvä yleiskuva mihin verrata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikko-poika on oikein ahmatti noille puruluille, pelkää että Olavi syö kaikki :)
      Toivottavasti vuohenputki ei runsastu hirveästi, sitä riittää nimittäin riesaksi asti, aivan pääsemättömissä siitä, huoh.. eikä kaikkee jaksa syödäkkään :)) en kyllä syö sitä vaikka kuinka mainostettasiin, yöäk... kivaa seurata istutsten kehittymistä valokuvien avulla.

      Poista
  2. Noilla ruusuilla on niin kauniit nimet, että pakkohan tuollaisia on hankkia. Ensi kesänä varmaan saamme nähdä, miten upeasti Ilosi kukkii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minäkin toivon ja voi, pitkä talvi välissä, toivottavasti puput ei pistele Iloani, pitää verkottaa syksymmällä.

      Poista
  3. Kauniit nimet ruusuilla. Onneksi muistit myös mullan :) Mulle olisi voinut käydä just niin, että se multa olisi unohtunut taimien lumoissa. Hyvää alkavaa viikkoa, nautitaan lämpimistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, kun joku keksii niin runollisia nimiä noille ruusuille.. hyvää viikkoa sinullekin!

      Poista
  4. Ruusuinen ensi vuosi siis luvassa...

    Ihana ilme Veikolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iän myötä näyttää tämä ruusuhuperrus voimistuvan, mutta kun ne ovat niin kauniita ja tuoksuhan se vasta onkin, ai,ai...
      Veikkuli on meidän huushollin lutuinen Persoona, isolla P:llä oikein :)

      Poista
  5. Kaunis on 'Madame Julia Correvon. Omani latvan sain katkaistua kesällä kun sitä menin laittamaan muka parempaan asentoon aitaa vasten...onneksi sentään ehti kukkia kuitenkin, vaikka aikansa junnasi.

    Voi Veikkoa, kyllä luu maistuu;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kävi samoin lumikärhölle, menisn asettelemaan ja naps.. ei siis kuki tänäkään vuonna, nuorihan se vielä onkin.
      Veikko on muuten sellainen poika joka ei turhia lenkkeile, ei lähde yksin ollenkaan ja jos on vaikka Olavikin mukana, niin silti kääntyy usein heti kohta kotia eikä suostu eteenpäin metriäkään, ei auta, kotia kohti siis :)

      Poista
  6. Mielenkiintoisia kasveja oletkin kerännyt istutusalueellesi. Näyttää hyvältä! minä sain pari vuotta sitten Ilon käsiini ja ekat kukat nähtiin tänä kesänä.tosin se on edelleen semmoisessa väliaikaisistutuksessa, varsinainen kasvupaikka on vielä mietinnän alla :) Lämpöisiä puutarhapäiviä sinulle ja Veikko-koiralle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. onko blogissasi kuva Ilosta? Käyn kurkkaamassa..

      Poista

Kiva kun kävit! Kiitän ja ilahdun kommenteista :)