18. toukokuuta 2013

ohhoh kevättä!


Ihmettelyksi menee millä ihmeen vauhdilla nyt tämä kesä alkaa, koivut kohta lehdillä, maasta puskee ritarinkannukset niin että alta pois. Ilahduttavaa on huomata ns. säilyneitä kasveja mm. tarhajuoru. jota en peitellyt talveksi, kuten en syysvuokkoa ja sinikärhöäkään ja niissä kaikissa on piipottajia maanpinnalla, hienoa.
Eilen ja toissailtana rakentelin yhden tukirakennelman kärhöille ym. heinäseipäistä ja verkosta, viimeistelyä vaille vielä on.
Oli niin huisi ilma, tänään onkin puolenpäivän jälkeen sadellut ihan urakalla, siksipä tässä koneen ääressä joutaakin istuskelemaan, tosin kääretorttu piti välillä väsätä isännän makean nälkään. No eiliseen, istutin suunnitellulle paikalleen tuen eteen pionin Beauty of Boyle ja puuliljan mukulat. Taaemmaksi laittelin kärhön taimet, katsotaan mitä systeemistä tulee ajan kanssa.  Räpsäilin hieman kuvia kevätkukkijoista joista kavalkadia seuraavassa...

.. yksi ja ainoa..ainutkertainen, lainaten erästä laulua.. nuppu ja sitten avoin versio



 ei noussut kolmesta mukulasta kuin tämä yksi...

huppupäitä..kaksi talvea pakkasessa värjötelleet kolmilehden pikkiriikkiset taimet lavassa

  raparperit pihan perimmäisessä kulmassa, kohta saa herkkuja..




huii..melkein liian räikeitä nämä tulppaanit, eivät varmaan jää ilman huomiota


palloesikot kaikessa herttaisuudessaan näyttävät niin harmooniselta ja rauhallisilta :))

Tervetuloa uusi lukija Mari!
Hyvää viikkoa kaikille!

tunnustus






Santra blogista puhu mun ruohoille muisti minua taannoin tällaisella tunnustuksella, kiitos kovasti!



Tunnustuksen ohjeet ovat seuraavat:

Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka tunnustuksen sinulle antoi. Valitse viisi ihanaa bloggaajaa (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa. Näin autamme siis uusia bloggaajia eteenpäin, ja ehkä juuri sinä löydät uuden upean blogituttavuuden.

 1. Kaunein kevätkukka?
Kyllä se kevätkaihonkukka saa omituisen muljauksen aikaan tuolla sydäalassa
2. Minkä puun haluaisit vielä istuttaa pihallesi?
Jonkun kivan pikkupuun, walkerinherne tai pieni, pyöreä pallomainen kirsikkapuu
3. Mieli tuoksusi?
Kukista ruusu paras ja sateen jälkeinen koivumetsä on ihana, jos hajuvesistä puhutaan niin sitten tällä hetkellä suosikki on DKNY:n omenainen DE Delicious Intense
4. Yksi mukava muisto viime talvelta?
Ehdottomasti lumikenkäkävelyt:)
5. Maistuvin juures?
Lanttu
6. Mitä siemeniä olet kylvänyt kesäksi?
Heh, tällä kertaa en mitään, tyydyn nyt noihin lavakasvatuksiin
7. Suosikki kesäkukkasi?
Jos helppous on kriteerinä niin  miljoonakello, mutta kelloköynnös on upea syksyllä
8. Pihasi paras paikka?
Vaihtelevasti, mutta enimmäkseen takakuisti, josta näkyy lähes koko piha
9. Herkullisin grilliruoka?
Olen niin kaikkiruokainen että ei mitään ehdotonta suosikkia ole, grillattuna maistuu lähes kaikki hyvältä. Tylsääkin tylsempi vastaus, sori...
10. Hauskin kuva tältä keväältä?
Kuvanottotilanne oli hauska kun otin siipastani passikuvan kaltaista otosta, tulihan sinne joku hassukin pläjäys mukaan, ei julkaisukelpoinen...

Sitten uudet kysymykset: 
1. Aamun virkku vai illan torkku?
2. Aamukahvi vai aamutee?
3. Painettu lehti vai verkkolehti aamupalan seurana?
4. Mitä sinulle merkitsee estetiikka puutarhassasi?
5. Puutarhaan liittyvä haaveesi?
6. Rakkain puutarhatyökalu?
7. Mikä on lempikasvisi puutarhassasi?
8. Koristepuutarha vai hyötypuutarha?
9. Rakennettu puutarha vai boheemi, omintakeinen puutarha?
10. Missä asioit mieluiten kun tarvitset uusia kasveja puutarhaasi?

Lähetän haasteen seuraaville mukaville blogeille, olkaatten hyvät, ja tervetuloa lukijaksi Mari!





12. toukokuuta 2013

toukokuuntoinensunnuntai




Kukkanen kaikille äideille...



..ja aika monta lisää, lintuperspektiivistä, palloesikot alkavat työntää kukkavarsiaan...


ja minun ihka eka kääpiökurjenmiekka, kyllä se on niin pieni mutta ah, niin sievä....


nämä vaaleanpunaiset ovat tulleet Millan penkistä helminukkajäkkärän taimien mukana, kauniita..sadepäivän otos. Tänään on ollut tosiaan ensimmäinen oikea kesäpäivä, aurinko paistoi täydeltä terältä kaikkien äitien kunniaksi, kävin minäkin äidin luona ja nautiskelimme terassilla auringosta, mie ja meidän lempeä äiti...ja sattuipa paikalle muutakin sukua, oli kiva nähdä porukoita.
Itsellenihän tämä päivä ei ole muita päiviä erikoisempi, en ole itse äiti ja nämä perinteiset seremoniat eivät kosketa niin paljon, jäänee hyvinkin taka-alalle sitten kun se aika koittaa ettei omaa äitiä enää ole. Lapsettomalle pariskunnalle nämä erinäiset juhlapyhät muotoutuvat aika erilaisiksi ja merkitykset ovat hieman eri tasolla kuin perinteisissä perheissä, missä on lapsia ja jo ehkä useammassakin polvessa. No, näistä asioista voidaan olla montakin mieltä ja jätämpä tämän nyt sikseen muihin yhteyksiin.

Siirryn nyt hieman toisenlaisiin tunnelmiin, erään sadepäivän jälkeisiä silmuotoksia..
hieman väri-iloittelua...




Ai että tämä kevät on ihanaa!!

ps. Santra, en ole unohtanut haastettasi, palaan siihen...

1. toukokuuta 2013

vapputouhuja

Meillä meni taas vapun aika hyvin perinteisissä merkeissä eli pihahommissa. Näin on ollut aina jos vaan säät sallivat. Tänään olikin lystikästä, kun sai juoksennella sisälle ja ulos, välillä ryöpsähteli vettä ja rakeita ja navakat tuulenpuuskat viuhtoivat pihan halki, välillä taas paistoi aurinko tosi lämpimästi ja oli ihan tyyntä. Sain sen varran aikaiseksi että kylvin lannoitteet kukkapenkkeihin ja kalkkia annoin sitä tarvitseville kasveille. Saipa nurmikkokin oman osansa noista aineksista. Muuten vaan yleistä pihan siistimistä, haravointi jäi vähiin tuulen vuoksi.


Kukkamaissa alkaa olla eloa, tosin pieniä ovat piipakkeet, odottamani kevätkurjenmiekat ainakin, kevätesikko availee nuppujaan pikkuhiljaa. Krookukset odottavat kunnon auringonpaistetta, ovat ihan aukeamaisillaa olleet jo useamman päivän.



 Ihanan nukkalehtinen nyppykurjenpolvi 'Geranium renardii' jo vihertää niin helakasti.


 Kauniin värinen on maan uumenista pinnistellessään myös akileija 'Black Barrow'.


Valkotäpläimikkä 'Pulmonaria saccharata' availle myös nuppujaan, tämä onkin aikainen pihan kaunistaja ja taitaa viihtyä lähes missä vaan, vaikka kai enemmän on varjopuolen kasvi.

Pikkulinnutkin lehahtelivat ympäriinsä, punarinnat etunenässä, viimeviikolla näin leppälinnun värisyttävän pyrstöään vuorimännyn oksalla. Tänään huomasimme sinitiaisen pesäpuuhat, räystään kotelolautojen alle pikkuruisesta raosta meni pesäaineksia huimaa vauhtia, että ne mahtuukin pienestä raosta! Onneksi eivät olleet päässeet vintille saakka, siellä saisi villaeristeet kyytiä tiaisten nokisssa. 

Lopuksi otos kärhöstäni 'Fujimusume', joka viihtyi jälleen pimeässä kellarissa ruukussaan talven yli ja aloittelee nyt kasvuaan autotallin ikkunan edessä. Toivottavasti taivaansiniset kukat ilostuttavat tätä "kukkatätiä" myöhemmin kesällä :) ja tietenkin ne muutkin kärhöt, joista sitten hieman myöhemmin...


Hyvää loppuviikkoa ja muistetaanpas taas käydä aamutarkastuksilla kukkamaillamme :D