26. toukokuuta 2014

pari kevätuutuutta ja hieman vanhaakin

Huuiii, miten nyt on kylmä ilma, vain pari-kolme astetta lämmintä, eilen oli varmaan kolmekymmentä astetta, ainakin auringossa..nyt sataa vettä ja tuulee niin että viuhuu. Kävimme pikkulenkillä  koirien kanssa, oli kuulkaa fleecehousuu, paitaa, hanskaa ja pipoa, kaiken kruunasi toppatakki, varrelliset lenkkaritkaan eivät olleet yhtään liikaa. Ja koko viikoksi on tällaista luvassa näillä kulmilla. no, ei makkeeta mahan täyveltä:)

Ihan ekaksi on laitettava kuva ihan pikkuisesta himalajanesikosta, se yllätti minut täysin, kun oletin sen jo kadonneen, pikkuruiset kukat huusi että täällä ollaan, en ole ennen nähnyt luonnossa kukkivana, väri on aika mellevän hehkeä..



Seuraavaksi kääpiömanteli, viimekesän istutuksista..



Kylmä puhuri oli tänään karistellut lähes kaikki kukat alas, onneksi ehdin ikuistamaan...tästä tykkään kovasti, ehtii ensimmäisten nenässä kukkimaan.. Jälleen kerran kartanopionin vuoro, nuput mukavasti pullollaan ja murkut riemuissaan..


Sipulikukat ovat ehtineet myös kukkaan, nämä kaikki ovat vanhaa perua, ihmeesti sinnittelevät vaikka en ole nostanut syksyllä pois maasta, viime syksy olikin niin lämmin, että ehtivät kai varastoida energiaa sipuleihin.





valkoinen kaukaasianpitkäpalko sisääkäynnin kupeessa houkuttelee öttiäisiä



Aiemmin kerroin valamonruusujen alasleikkuusta, yhden pensaan kohdallle jäi melkoinen monttu, siihen saimme multakuorman ja nyt hellepäivien ratoksi levitin mullan paikoilleen, ja taas samalla tuli uutta hyvää istutusaluetta. Onneksi lavassa on monta, monta perennantainta, joita voi siihen istutella, jos tuo ilma milloin sallii. Loma alkaa parin päivän päästä ja ehkäpä sitä sitten saa päästää luovuuden valloilleen ja laittaa uutta, kaunista kukkivaa maahan. Sitä odotellessa, hyvää viikkoa kaikille lukijoille!




12 kommenttia:

  1. On tästä toisten blogien seuraamisesta monenlaista iloa ja hyötyä. Sain nimittäin nimen omalle pikkuruiselle himalajanesikolleni. Tai paremminkin unohtunut palasi mieleeni. On sinulla paljon kauniita kukkijoita. Nyt ainakin pionien kukinta siirtyy edemmäs, kun viileyttä on luvassa ensi viikoksikin. Kylmyyttä itse asiassa. Onneksi on kesää edessä, vastahan tässä lopetellaan kevättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun sait kasvillesi nimen kuvastani, jossa kukka ei oikein pääse oikeuksiinsa, mutta kun en viitsinyt märkään maahan kontilleni laskeutua kuvaa ottaessani:) Pionit tosiaan jumii, välillä lämpöaalto sai ne venymään, mutta nyt taas on kylmää ja sateista, nooo, ensiviikolla onkin lomakelit tiedossa täällä idän suunnassa...ihanaa!

      Poista
  2. Paljon kauniita kukkasia. Tuntuu, että moni kasvi kukkii aikamoisella vauhdilla tänä keväänä. Helteet nopeuttivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulppaanit ja narskut hupsauttivat vauhdilla kukkansa auki ja nyt jo lakastuvat, mutta kyllä ne on vaan niin ihania vaikka vaan hetken saa nauttia:)

      Poista
  3. Hyrr, tosiaan on kylmä, melkoinen muutos. Aivain ihana kääpiömanteli !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vasta olen täällä palstoilla ja voin taas yhtyä tuohon hrrr... sataa kaatamalla, helle tuli ja meni:) Mantelista tuolla seuraavassa kommentissa,,,

      Poista
  4. Kauniita kukkia. Miten tuo mantelikin täällä pärjää? Vaatteita piti taas etsiä päälle, no eihän nyt ole vasta kuin toukokuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääpiömantelia ehdotti minulle Lehmon puutahatilan puutarhuri, hänellä on se itsellään ja on menestynyt tosi hyvin ja lupaavalta näyttää omassakin pihassa, kukat on niiin ihanat! En olisi ite arvannut kysyäkään tuota pensasta. Ei tunnu olevan erityisen vaativa, se on vartettu luumun runkoon ja sen versoja vaan täytyy leikata pois, kun työntää niitä aivan juuresta. Hellettä luvassa meille ensiviikolla, mukavaa!!

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos Sussi! Minä saan nykyisin vaan kukista kuvia, niin harvoin ehdin muualle kamerani kanssa, hieman harmittelen sitä. Metsäkeikat ovat jääneet tosi vähiin, tuo työ haittaa harrastuksia;)

      Poista
  6. Onpa kaunis tuo kääpiömanteli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä olen, oli tosi hyvä hankinta pihan kasvien joukkoon. Nyt vaan saisi sen pidettyä niin ettei rusut popsisi sitä poskiinsa...

      Poista

Kiva kun kävit! Kiitän ja ilahdun kommenteista :)