22. heinäkuuta 2014

rajatonta riemua perennatarhassa ja muuta mukavaa


Olipa lauantaina ihana päivä käydä jokakesäiseksi muodostuneella perennaretkellä Tommolan tilalla. Aurinko paistoi ja lämmin tuuli puhalteli ylhäällä perennarinteellä. Tommolan tilalla saimme jälleen kerran aivan valtavan hyvää opastusta ja meille esiteltiin tuleviakain uutuuksia, jotka ovat vielä kasvatuksessa. Suuret kiitokset siihen suuntaan. Muutamia uusia hankintoja lähti mukaan auton takakonttiin, jokunen laji päivänliljoja, kurjenmiekkoja ja pikkuruinen valkoisin kukin kukkiva kuunlilja 'Snow Flakes', sitten yksi kummallinen 'Miss Marble' piikkiputki ym. ym. Kukkakaverillani lienee ollut vieläkin valtaisampi lajikirjo ja eihän retki siihen päättynyt vaan suunnistimme tuon jälkeen Viherlandiaan ja siellä auton perä täyttyi aivan etupenkkejä myöten. Aivan ihania keijunkukkia viittä eri sorttia ja Rockin pioni...ja pari muuta pionia, siinäpä sitä taas uutta hoivaamista.

 Nyt on ehkä liian kuumaa ryhtyä istutuspuuhiin mutta hyvin taimet viihtyvät varjossa omissa ruukuissaan, kun muistaa kastella riittävästi.
On aivan ihanaa ja jännittävää taas seurata uusien kasvien kehitystä, varsinkin tuo pioni kuuluu siihen joukkoon. Toivottavasti osaan istuttaa sen kerralla oikein. 



 Kesään kuuluu muutakin...







Lämpimästi tervetuloa uudet lukijat, Minna, Pinuski ja KesKukka!



 


23 kommenttia:

  1. Tommolan tila on kuin karkkikauppa kukkahulluille. :) Tuli itsekin piipahdettua siellä pari kesää sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta vie, ihan siellä villiintyy! :)

      Poista
  2. Herkullisen värisiä ostoksia. Eiköhän ne jaksa vähän aikaa purkeissakin olla, kukapa näillä keleillä ryhtyisi istutuspuuhiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin innoissani noista keijunkukkien lehtien väreistä, limenvihreitä ostin ihan kaksittain, niin ihana sävy:)

      Poista
  3. Monenlaista olet löytänyt. Itse olen viime aikoina ihastunut yhä enemmän keijunkukkien lehdistöön ja herkkään kukintaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkkyys on juuri oikea sana kuvaamaan kukintoa :)

      Poista
  4. Upeita kukkasia,sieltähän löytyy monen moisia:)

    VastaaPoista
  5. Monenlaista kaunista kasvia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) kuvaan noita sitten myöhemmin, kunhan saavat hiukan kasvua alkuun.

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Ja ei pitänyt ostaa kuin viisi.. :O

      Poista
  7. Oi tuonne Tommolaan pitäisi joskus päästä, kuten niin monelle muullekin tarhalle ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin pitäisi, rannikolla ja Länsi:Suomessa olisi vaikka mitä, Särkkä, Pionien koti ym. mutta matka on pitkä meidän kulmilta

      Poista
  8. Tuo paikka on kyllä ylivertainen! ja todella mukavaa ja asiantuntevaa palvelua :)
    Mukavia ostoksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hyvä konsepti on Tommolassa kehitelty, perennat ja hedelmäpuut asiantuntevan palvelun kera:) Pääsee siellä ainakin kukkaroa tyhjentämään!

      Poista
  9. Kyllä Tommolan puutarhatila on mahtava ,kävin muutama vuosi sitten siellä. .Siellä kyllä hullaantuu niihen kukkin eihän sieltä raaskii pois lähteä
    minäkin ostelin aika paljon kaikelaista kasvia. Paljon sinäkin sieltä hankit kivoja taimia.Onnea kasvulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan parasta, Tommolan kasvit ovat niin hyväjuurisia, että tahän saakka hankkimani ovat menestyneet tosi hyvin. Ihan pari on kuollut ja nekin varmaan olosuhteiden vuoksi.

      Poista
  10. Kauniita ovat ja noihin keijunkukkiin minäkin ihastuin viime kesänä jo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on aiemmin ollut vain korallikeijunkukkaa ja viimekesänä ostin purppurakeijunkukkaa, mutta nyt ihan innostiun kun oli vielä niin jättikokoisia taimia...silmissä siintelee aivan uusi istutus etupihalle, vanha systeemi saa kyytiä:)

      Poista

Kiva kun kävit! Kiitän ja ilahdun kommenteista :)