30. maaliskuuta 2014

kärhöt pois kellarista

Blogini ei olekaan päivittynyt since arvonnan :) Nyt on vaihe, ettei oikein tapahdu mitään pihassa eikä paljon muuallakaan. Eilen nostimme kärhöt kellarista autotalliin. Niihin olikin kasvanut jo melkoisen paljon vaaleita versoja, oli jo korkea aika ottaa ne valoon ja lämpimään. Yksi siemenestä kasvattamani punainen pensaskärhö oli tainnut tulla tiensä päähän, mutta ihanainen taivaansininen 'Fujimusume' ja tiukukärhö 'Sweet Summer Love' olivat talvehtineet hyvin, samoin siemenestä kasvattamani valkoinen, erittäin reheväkasvuinen Saksankärhö, 'Clematis vitalba', jonka kukkimista odottelen jo tulevalle kesälle, onhan se jo kolme vuotta vanha.. alla epätarkka kuva, jonka nappasin Wikipediasta
                                                                           Kivahan tuo olisi nähdä joskus kukkivanakin omassa pihassa...

Pihamaallaamme on vielä LUNTA!! vaikka koko talveen sitä ei ole ollut paljoakaan, mutta nyt nämä viimeiset jököttävät paikallaan kuin liimattuna, eivät sula pois. Eilen huitelin hieman tuhkaa penkoille, että alkaisivat sulaa, samoin tuhkakylvyn annoin mustaherukkapensaille, kun se auttaa vanhan tietoperinnän mukaan tuholaisten torjuntaan, tiedä sitten.. Meillä on ollut niin tasaisen viileää, eilen oli yhdeksän astetta lämmintä poikkeuksellisesti mutta yleensä vaan pari- kolme plussaa ja yöllä viitisen astetta pakkasta. Nytkin hipsuttelee hieman lunta. Toisaalta hyvä, etteivät kasvit heräile liian aikaisin, saattasi halla tehdä niihin vaurioita. En ukso että varsinainen kesä tulee sen aikaisemmmin kuin muiuloinkaan, vaikka lämmintä olisikin ajoittain. 
Jotain narskuja on sentään nousuut piipottelemaan ja joitain krookuksia, lähinnä seurannan alla on kevätatsalea ja höyhenpensas, etteivät vaan rusakkopojat käy pistämässä niitä poskeensa. Hienosti on joissain pensaissa silmut pullakoituneet, siitä huomaa mukavasti kevään etenemisen.




tulevaa ja mennyttä parissa yläkuvassa 


'Fujimusume' on versonut mukavasti, kivaa seurata taas sen kasvua, viime keväänä nuput tulivat tosi vauhdikkaasti ja kukinta pääsi alkamaan aivan alkukesästä. Tekisi mieli vaihtaa tälle jo mullat, mutta en oikein tiedä missä vaiheessa se olisi viisasta?

Tähän kysymykseen päättelen tämän postauksen, hyvää tulevaa viikkoa kaikille!



16. maaliskuuta 2014

Arvonta on suoritettu..ja voittaja on...

  BEATE56

blogista VARJOISTA VALOON
onnennumerolla 80

Onnea voittajalle!!

Ja pienen yllätysvoiton saa myös numero 30 Maruna, ihan siksi, koska oli niin ihanaa, kun osallistuitte niin ahkerasti arvontaan... antaisin vaikka kaikille jonkun palkinnon, mutta siinä taitaisi olla hieman liian iso urakka.

Mahtavan paljon kiitoksia kaikille arvontaan osallistujille, arpoja tuli kokonaista 108 kappaletta, osa anonyymeinä, osa blogien kautta ja erityiskiitokset niille, jotka jaksoivat vielä linkittääkkin arvonnan omille sivuilleen :) Arpapurkki pursui ja arvonnan suoritti kyläilemään saapunut ystäväni. Nyt onkin mukavaa tutustua itsekin uusiin blogeihin, siellä tuli vastaan nin paljon sellaisia mistä en aikaisemmin ollut tiennytkään, on puutarhha ja sisustusta ja vaikka mitä..

Beate ja Maruna, olisitteko ystävällisiä, ja lähettäisitte yhteystietonne blogin sivulla näkyvään sähköpostiosoitteeseen, niin voin lähetellä voitot tulemaan.
 
Tänään on tuuli tuivertanut niin hurjan kovasti, aamukävelyllä tuntui ettei pystyssä pysy, aurinko onneksi paistaa täydeltä terältä. Lähitienoolla on parhaillaan menossa ampumahiihdon maailma cuppi, tuuli tekee varmaan ainakinkin osittain ihan omaa tulosluetteloaan. Kaisa on kuitenkin saanut kuuleman mukaan mainion tuloksen aikaiseksi. En ole paljonkaan seuraillut urheilua, ei ole koskaan ollut niitä mielipuuhiani, vaikka itse pidänkin/pitäisin liikunnasta ja harrastelen jossain määrin, kun vain jäseneni millloin kestävät sitä. Onneksi alkaa kohta nuo pihapuuhat, niin pääsee "verryttelemään" :) 

Lopuksi autotallikuva talvehtineesta sypressistä, muratista ja taustalla pilkottavasta kärhöstä, ruusuja en vielä kuvaillut, ei vielä kovinkaan paljon viherrä mokomat piikkioksat:)


Kivaa tulevaa viikkoa!

 

12. maaliskuuta 2014

kevättä ilmassa

Tänään aurinko paistoi jo lämpimän oloisesti meilläkin ja lumet ovat huvenneet päivän aikana melko paljon, oli niin mukava lähteä työpaikalta kohti kotia niin keväisessä säässä. Kaupungissa alkaakin olla jo katupölyä, ainakin työpaikan autokatos keskikaupungilla oli sitä tulvillaan. No täällä maalla on raikasta ja puhtaampaa.
Olohuoneen pöydällä kukkii helmihyasintti, jonka ostin viikonloppuna..



...ja kodinhoitohuoneen ikkunan edessä ensimmäiset kylvökseni, kelloköynnöksen siemenet ovat päässeet vauhtiin ja alkavat ponnistella mullasta. Tällä kertaa kymmenestä siemenestä näyttää itävän enemmän kuin yksi, kuten kävi jokunen vuosi sitte. Toivottavasti pysysvät hengissä poloiset.


Sunnuntaina otin kellarista ruusut kasvamaan autotalliin valoisampaan, murattikin oli viihtynyt tosi hyvin kellarin uumenissa, samoin kuin pikkuinen sypressi ja viinikärhökin, niistä ei nyt vielä ole kuvaa... Muut kärhöt vielä jätin tuonnemmaksi, vaikka kaikissa niissä oli jo versoja. Ensi viikonloppuna varmaan laittelen muita siemeniä kasvamaan, sain ostettua autotallin ikkunan eteen hyllykönkn valmiiksi, nyt siinä on hyvä idätellä taimia. On se vaan mukavaa aikaa tämä... pääsee kohta kurkkimaan kukkapenkkeihinkin.. jee...

Kevätarvontakin on vielä voimassa 15.3. saakka, kiva kun ihmiset ovat niin ahkerasti osallistuneet ja vielä sopii lisää joukkoon, arvontaan pääsee täältä tai tuosta sivukuvasta.

Nyt täytyy hoidella koirapojille ruokaa ja puuhastella pikkuisen kotiaskareita.

6. maaliskuuta 2014

ihan vaan mietteitä ja arvontaa..

Loppuviikko taas käsillä, kyllä aika huristaa sellaista kyytiä, ettei meinaa perässä pysyä. Meillä vaan lumet pysyy tanakasti maassa, toisissa blogeissa on niin keväisiä kuvia että..no kaikki aikanaan. Eilen illalla oli komiat revontulet ja näin muuten iltakävelyllä viirupöllönkin, siellä se huhuili puussa kumakasti. Hiljeni sitten tarkkailemaan minua, kun tulin lähemmäksi ja jatkoi ääntelyään kun loittonin sopivan matkan päähän. Aika kookas kaveri se viirupöllö.. luulin pienemmäksi.
Viikonloppuna täytyy kellarikasveja nostaa autotallin ikkunan eteen valoa saamaan. En ole kurkistanut, mitä kuulunee koko kellariin. Ukeli tuolla juuri huutelee löytäneensä ikkunan eteen sopivan kasvihyllyn, joku mainos siis. Täytynee suunnistaa ostoksille lauantaina. Laittelin kelloköynnöksen siemenet itämään, en vielä muita, etteivät kasva liian nopsaan. Luulen, ettei ihan kesä tule kuitenkaan paljon aikaisemmin kuin ennenkään ja kasveja ei pääse "opettamaan" ulos. On se vaan taas ihana aika käsillä..saa multaa kynsien alle :)

piha ja piennar -kevätarvonta jatkuu... käykäähän osallistumassa arvontaan..johon pääsee mm. TÄÄLTÄ



Kirjassa on aika mukavia ohjeita...ja kyllä varmaan sekatööreilläkin jotain saa aikaiseksi..



Hyvää loppuviikkoa lukijat ja tervetuloa mukaan kaikki uudet lukijat, käyn pikkuhiljaa tutustumassa mielenkiintoisiin blogeihinne!