24. helmikuuta 2015

kevät tulee juu, virupöllö sanoo huu, huu

..kuulin sen eka kertaa eilen illalla. Siis että onkin mennyt talvenselkä nopeasti. Miten en ole oikein osannut edes mitään kirjoitella tännekään. Tottavie, iski välillä sellainen someuupumus, eikä oikein ole ollut paljon asiaakaan, kun ei mitään piipota vielä hankien alta. Aurinko alkaa pikkuhiljaa lämmittämään ainakin päivällä ja jos sattuu paistelemaan, siitä sitä taas innostuu pihajutuistakin. Kamera on ollut lähes naftaliinissa, kuvia olen kyllä ahkerasti selaillut ja laittanut kuvapankkiin, oikeastaan se onkin vienyt aikaani iltaisin aika tehokkaasti. Samalla olen saanut kuvakansioita hieman järjestykseen.
Huomaa, että kukkia on tullut kuvattua ahkerasti, mutta eipä paljon muuta, haaveilen kovasti paremmasta ajasta, jolloin olisi aikaa oikein paneutua kuvaamiseen ja tehdä retkiä luontoon. Tosin se tarkoittaa myös rahanmenoa, koska nälkä kasvaa syödessä ja olisi hirveä hinku hankkia lisäkalustoa. No viimeistään sitten, kun työrupeama hiukan hellittää, eräitä järjestelyjä jo teimmekin hiljattain, että jäisi aikaa kaikelta muulta pakkopuuhalta harrastuksille.


Olen minä Olavia kuvannut, mutta kuvissa se aina nukkuu, kun on ihan mahdoton kuvata hereillä ollessa, saan vaan isosta kirsusta kuvan:) Hän rakastaa uunin läheisyyttä, luitako kolottanoon. Olavi on nyt yksin, Veikko on jo paremmilla metsästysmailla. Haikeus hiipii, kun ajattelee..


No, viikonloppuna sain vihdoin pari tauluntapaista aikaiseksi omista kuvista ja lisää on tulossa, kun töissä on käytössä valtaisa printteri ja saan ehkäpä tulostettua pari kivaa juttua, työkaverin avustuksella. Taulu löysi paikkansa vessan lasihyllyltä, johon olen lisäksi jemmannut muutaman mielstäni kauniin hajuvesipullon.



Varma merkki keväästä on minulle se, että uutta tekee mieli, siis tuoksua..  eräänä iltana kävin Sokkarilla ja ostin Mars Jakobsin Daisy Creamia, ihastuin suunnattomasti tuoksuun ja soma kukkapullo tulee kylkiäisenä..

oho...ompas jäänyt korkki raolleen tuoksuttelujen jäljiltä :o

No nyt täytyy taas lähteä kotipuuhiin, herraskainen tuli kotiin ja pulisee tuolla koko ajan :) täytyy mennä iltapalalle yhtäaikaa ja laittamaan kuhia pakkaseen, oli kaveriltaan saanut,,, siis sommoro seuraavaan kertaan..



15 kommenttia:

  1. Beautiful!!! Sweet dog. :)

    VastaaPoista
  2. Sama juttu, Juuso-kissasta tulee enimmäkseen otettua nukkumakuvia, kun se nykyisin pääasiassa nukkuu.
    Kauniita omakuvatauluja, kyllä noita kelpaa laittaa esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juusosta on kyl niin mainioita otoksia, oikein kissanpäiväkuvia:)

      Poista
  3. Sitä arjen pyöritystähän tämä elo tuppaa olemaan, vaan kyllä kait sitäkin ikävä tulisi jos sen menettäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopas muuta, on niin turvallista kun ei tapahdu kummempia.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Sussi! Hyvää uutta viikkoa!

      Poista
  5. Voi tuota söpöläistä! Katsoin eilen elokuvaa Marley ja minä ja voi sitä vollotuksen määrää lopussa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Söpöläinen on tämä kaveri luonteeltaankin, oikea mamis... En uskalla katsoa paljon mitään tuollaisia herkkiskuvia kun virta on niin vuolasta...

      Poista
  6. Minäkin tulin sanomaan että on siinä söpöläinen päiväunillaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, oikein nautiskelija on hän... joskus olen ihan kateellinen..pienesti:)

      Poista
  7. Juu, kuhaa teillä sitten syödään :) Kyllä kuuluu kalansaaliita tulevan, niin kertoivat tänään töissä.
    Kauniita pulloja :) En tiedä mikä minua vaivaa, kun kierrän koko kempparipuolen Sokkarilla aina kaukaa, kun tuoksua tulee. Yskäkö tehnee tuoksujen ällötyksen :)
    On hienoja kuvia taulussasi!

    VastaaPoista
  8. Kiitos, kuvia olisi kiva tehdä enemmänkin mutta kun ensin pitää herutella ideaa ja toteustuskaan ei ole niin suit sait tehty...
    Sokkarilla on todellakin melkoinen äitelän imelä tuoksu, henkeen se käy, taktiikkani on nopea katsaus, myyjä avuksi, valinta ja ulos. Joskus osuu nappiin, joskus ei, mutta otan riskin, kun tiedän aika tarkkkaan millaista tuoksua haluan. Olen ns. vesituoksujen ystävä.
    Hyvää uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  9. Komeat kukkataulut! Kuha on namia! Hyvää viikon jatkoa!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit! Kiitän ja ilahdun kommenteista :)