28. huhtikuuta 2015

pikaisesti kevättähtiä ja piipakkeita

Johan se kevät kurkkii meidänkin pihassa, kevättähdet pompsahtivat kukkaan ja krookukset näyttävät seuraavan kohta perässä.  

Mikä ihaninta, viimekesänä istuttamani pionit pilkistelevät punaisine piipakkeineen mullan seasta, ainoastaan parissa ei vielä näy mitään, mutta uskompa niidenkin olevan hengissä.

Yllä kuva pulleasta puupionin silmusta P.Rockii, Rockinpioni. Harmikseni taimen paras oksa oli taittunut syksyisessä lumimyrskyssä ja on vaan puoliksi kiinni, sidoin sitä hiukan josko se siitä kuntoutuisi. Onneksi toisissa oksissa näyttää olevan myös pikkuisia silmuja.

Katsoin juuri telkkarista Suomen kaunein piha -ohjelmaa ja huh, huh, mitä hienouksia, oma piha näyttää lähinnä vitsiltä noiden kauneuksien jälkeen. Ja varsinkin nyt, kun en ole vielä paljoa siivonnut, isommat romppeet otin vasta sunnuntaina pois. Tänä iltana viskoin kukkamaihin hevonkakkarakeita sulamaan. Ja jos vappu menee ilman lumisateita, niin eipä hätiä mitiä...siitä se piha komistuu ainakin niin, että kehtaa itse kulkea jo avoimemmin silmin, ei tarvii luimistella alta kulmain...

Autotallissa alkaa ruukkukärhöt pikkuhiljaa vihertämään, täytyy vielä ruusut nostaa keltsusta valoon, en ole hätäillyt nyt noiden kasvien kanssa ettei tarvitse puljata edestakaisin ruukkujen kanssa ulos ja sisään. Ja sitten... nyt ei ole yhtään taimipurkkia millään ikkunalaudalla, en yksinkertaisesti ole nyt yhtään innostunut laittamaan siemeniä kasvamaan, kylvän suoraan tuonne ulos mitä kylvän ja kukkikoon mikä kukkii. Nyt mennään rennolla otteella tämä kevät. Työkaveri tarjosi vesiallasta ja pumppua, mietiskelen josko sille paikka löytyisi, tietäisi sitten lapiohommia ym. mukavaa, voishan se olla ihan kivakin.


Kohta pitäisi tulla Kauppilan paketti, siitä se taas lähtee pihan myllääminen vauhtiin, kun niille taimille etsii kasvupaikkaa. Mihinkäs se koira karvoistaan... sanotaan,mustat kynnen aluset täytyy saada, ei mahda mitään ja multa tuoksuu niin...


Oikein hyvää loppuviikkoa ja V A P P U A ! !



18 kommenttia:

  1. Uusia kasveja ilmaantuu pintaan joka päivä. Ihanaa aikaa!

    VastaaPoista
  2. Ihanat kevät kukat kyllä, nämä ilahduttaa Iloista Vappua Anski ! ♥ ♥

    VastaaPoista
  3. Kauniita kevät kukkia joka päivä uusia versoja näkyy. Iloista Vappua Anski:)

    VastaaPoista
  4. Niin, joskus vaan pitää jättää kylvöt tekemättä, jos ei jaksa/viitsi/halua. Hienot kevättähdet, täällä nuo ja scillat vasta aloittelevat, krookukset alkavat jo kaatuilla. Mutta onneksi balkaninvuokot ovat nupuillaan.
    Saas nähdä tulee sitä luvattua lumimyräkkää tässä ennen vappua. Nyt ainakin näytää ihan poutaiselta vielä. Jokatapauksessa hauskaa vappua!

    VastaaPoista
  5. Loistokuvia! Eilen aukesikin taas monia kukkia, tänään varmaan ei ;) Kivaa vappua!

    VastaaPoista
  6. On mahtavaa seurata kasvien puhkeamista kasvuun ja kukkaan. Hyvää vappua!

    VastaaPoista
  7. Hevosenlannasta kysymys. Kun sanoit heittäneesi kasveille kakkareita, niin oliko ne ihan sitä ihteään? Sain säkeissä lantaa joka ei ole vielä palanut, tai on vain osin. Mietin että onko liian vahvaa laittaa suoraan kasveille lannoitteeksi, onko parempi antaa palaa ensin?

    VastaaPoista
  8. Eri pioneilla näyttää olevan eri rytmit. Osa kurkistelee punaisena mullasta ja osasta ei ole vielä pihaustakaan. Kyllä ne sieltä tulevat.
    Hevonkakkaa täytyy minunkin käydä joku päivä hakemassa. Kaikki viime vuodelta jäänyt on jo jaettu kasveille.

    VastaaPoista
  9. Yhteisvastaus kivoille kommentoijille ja kommenteille:) :
    Siis kevät on parasta ja niin hykerryttävää aikaa, suu menee väkisin hymynkareeseen, kun kasveja putkahtelee päivittäin maan uumenista.

    Katjalle sen verran, että käsitykseni mukaan hevosenlannan pitäisi olla oikein hyvin palanutta, ennekuin sitä laittaa kasveille. Silloin se on sellaisessa muodossa, että kasvit pystyvät hyödyntämään lannan sisältämät ravintoaineet. Minä kylvin hevonkakkarakeita (sanamonsteri!) kasveille, en niitä ihtiään kakkareita, piti ihan lukea uudestaan tuo sana:) Oli viimekesältä jäänyt säkki varastoon. Hevonkakkakomposti, jota myydään säkeissä, on sekin hyvin tehokasta lannoitetta, parina kesänä olen sitäkin laittanut penkkeihin.

    between: kartanonpioni on todella hyvässä kasvuvauhdissa ja sehän kukkiikin aivan ensimmäisenä jopa toukokuun lopulla jos oikein lämmintä sattuu olemaan ja ne kukat ovat maailman hehkuvammat pinkit:)


    VastaaPoista
  10. Ihanaa kun pääsee mylläämään mullassa :)
    Kaikkea kivaa täytyy saada pihalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kivaa on selailla puutarhalehtiä ja herutella idoita;)

      Poista
  11. ...jatkoa edelliseen, nyt on sitten MAA VAKOISENAAN L U N T A !!! ja lisää tulee koko ajan, tuulee ja tuivertaa, yäk!

    VastaaPoista
  12. Mullakin alkoi viime syksynä istuttamat narsissit juuri kukkimaam, oikein onnen hetkiä! http://www.puutarhanpauloissa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, mulla vasta ihan pikkuriikkisen nuput kurkistavat lehtien lomasta, viimesyksynä laitoin uusia lajikkeita, jännää odotella uusia versioita narskuista.

      Poista
  13. Äläs nyt, ihanalta sinun pihasi näyttää. Mitä ihanuuksia tilasit Kauppilalta? Jännä tuo rokkaava pioni, en ole koskaan tuollaista nähnyt! Pitää seurata jos esittelet sen sitten kukassa joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) kuule, mulla oli nyt hillittimen hihnat tiukalla ja en tilannut kuin kolme päivänliljaa, Free Wheelin (spider), anemone 'Elise Fellmann'in ja anemone 'Wild Swanin'. Olen niin täpinöiissäni noista spidereista, menestyvätkö meillä... Miten käynee itsensä hillitsemisen Särkän taimistolle suuntautuvalla kesälomareissulla...
      Joo, ihan varmasti saatte kyllästymiseen saakka kuvia, jos rokkipioni kukkii joskus!

      Poista
  14. Hei sinulle on haaste blogissani :) Kyllä kevät saa ihmeitä aikaan,kukat alkaa nuppuja työntää esiin,katseltavaa riittää :)
    Muksaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta, täytyypä tutkailla, mitä siellä kysellään...
      Kivaa viikkoa sulle ja toivotaan hiukan lämpöisempiä kelejä!

      Poista

Kiva kun kävit! Kiitän ja ilahdun kommenteista :)