26. maaliskuuta 2017

keltainen postaus

....näin on tehtävä, kun ulkona näkyy tosi vähän kevään merkkejä. Yöllä on pakkasta ja päivällä on lämpimän puolella, mutta ei tarpeeksi, että lumet alkaisivat sulamaan. Maaliskuuhan nyt vasta on, että sikäli ei erikoista, nyt on kai se vanhan ajan talvi. Juuri nyt alkoi satamaan ja tuuli pieksää pisaroita ikkunaan. Lumet ainakin vajuvat jonkin verran. Malttamaton kun on, ei jaksaisi millään odottaa kunnon kevättä, siksipä plarailin hieman kuvia ja päätin laitta väriä edes tähän foorumiin, kun edellisen postauksen kuvatkin ovat niiiin talvisia, kuten oikeasti onkin:)


Muistelin, laitoinko ollenkaan kukkasipuleja viime syksynä...en ainakaan paljoa, kun syksyn puuhat menivät niin sanoen päin p...tä. Siellä romottaa kaikki...en jaksanut kaikkia ruukkuja raivata pois, tärkeimmät, eli kärhöt ja joitakin ruusuja, mieheni nosteli kellariin. Olisi hän innokkaasti nostanut kaikki, mutta olin niin tympääntynyt ja hyvin epävarma, jaksanko hoitaa enää mitään tulevana kesänä, joten kielsin säilyttämästä yhtään toisarvoisempaa. Tuli muuten mieleen, että kohtahan niitä kärhöjä ja muuta pitää nostaa autotallin lämpöön...no toukokuun alkuun ehkä jätän, eivät ehdi kasvaa versot liian pitkiksi.


Keltainen on sekä kevään että syksyn väri, kun oikein ajattelee. Keväällä leskenlehdet, rentukat, monet narsissit ja eipä aikaakaan, kun voikukatkin pääsevät kukintaan mukaan ja keltaista pilkottaa siellä sun täällä. Syksyllä taas syyskukkijat, kultapallot, syypäivänliljat, monet päivänsilmät ja tietysti nauhukset kukkivat iloisen keltaisina väriläiskinä ja tuovat valoa hämärtyviin iltoihin. En ole niin hirveästi keltaisten kukkien ystävä, mutta näin vuosien saatossa sekin on löytänyt paikkansa tuola sopukoissa, on se vaan niin lämmin, valoisa ja iloa tuottava väri...siis antaa vaan kaikkien kukkien kukkia:)

Valoisuutta, sitä kaipaa ihminen ympärilleen. Valoisuutta on monenlaista, on valoisia värejä, valoisia ilmoja, valoisia ystäviä, valoisia persoonia ja valoisia ajatuksia...Kaikki tärkeitä kohdalle sattuessaan ja varsinkin, jos itse ei satu olemaan niin valoisalla tuulella tai ei jaksa olla, silloin kaikki em. auttaa ponnistelemaan eteenpäin. 

No vielä yksi valoisa, vanha kuva, jossa ripaus keltaista:) sitten päästän teidät lukijat pälkähästä, jos nyt kukaan on jaksanut lukea sepustustani tänne saakka...

Jouluruusu, sekin kukkii aikaisin keväällä, jopa aiemmin kuin sipulikasvit, mikä on aivan ihanaa...

Oikein mukavaa viikkoa ja palaillaan taas, kun tulee jotain sepustettavaa mieleen...


15 kommenttia:

  1. Kaunista ja keväisen keltaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko! Mukavaa loppuviikkoa!

      Poista
  2. Keltainen on kuin aurinko keväällä. Kauniit kukat ja kuvat. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on:) Kiitos, samoin sinulle Satu Kukkaiselämää!

      Poista
  3. I fiori gialli non devono mancare in giardino! I tuoi sono bellissimi!

    Un saluto :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Grazie! Eccellente primavera! Thank you so much! Have a great spring!

      Poista
  4. Kevään etenemistä odotellaan nyt joka blogissa! Kuin myös meillä. Hetki menee ennen kuin saadaan noita keltaisia kukkia näköpiiriin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :( aivan, meillä satoi eilen lisää lunta, mutta tänään on hyvin lämmintä, joten eiköhän tasapaino pysy:)Vappuna varmaan jo aika vähän lumia jäljellä...

      Poista
  5. Kauniit kevään kukkijat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, marliska! Mukavaa ja puuhakasta kevättä!

      Poista
  6. Hyvältä näyttää keltaaset kukat......ainaki näi keväällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auringon värihän se on ja pääsiäinenkin tulossa, saa väristä hieman voimmoo lissee! :) ja sitä joskus tarvitaan tässä taaperruksessa:) Ihanaa kevättä!

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Ronja! Kivoja kuvi aon sinullakin blogissasi: Hyvää kevättä ja kuvaussessioita!

      Poista
  8. kaunista ja piristävää!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit! Kiitän ja ilahdun kommenteista :)